Olen Liisana ihmemaassa.

Äiti, voitko ottaa tästä kuvan sinne sun tietokoneeseen! Äiti, tein sulle tämmösen mitä voit katsoa sitten kun oon päiväkodissa. Äiti, tämän saat laittaa sun seinälle. Äiti, tein ihan sua varten tämmöisen minkä sisällä on pieni juttu.

Jospa tästä tulisi taas jotain. Ei yksin, mutta toisten kanssa.  Ei täällä kukaan yksin luo mitään uutta.

Aamulla oli kaunis valo. Yöllä oli taas tullut lunta niin paljon, että saappaanvarsista meni sisään. Lumi on kaunista, pidän siitä. Hyvä kun sitä tulee juuri nyt, eikä tarvitse katsoa saasteesta mustia lumikinoksia teiden varsilla. Löysin muistoja eilisillan vieraista. Mietin ihmisen hitautta. Lähetin lapsen kouluun. Pitäisi mennä ja tehdä ja uskoa. Haluaisin piirtää. Piirtäisin kasvavaa vihreää ja keltaista aurinkoa.

Tässäpä on taas mietittävää. Lapset viihteen suurkuluttajina. Lukekaa vaikka.

Miten saisimme itsemme ja lapsemme tärkeän äärelle? Mikä on tärkeää?

Ensinnäkin: Taide on tärkeää.

Toiseksi: Miten uskomaton on tämä asuinpaikkani! Paras. Tuossa noin kivenheiton päässä on taidekoulun tilat ja siellä huikea opettaja joka on kaiken lisäksi hieno ihminen. Ja jolla on kahvia termarissa. Puhetta riittä ja ajatuksia syntyy.